SAAMMEKO ESITELLÄ, TOHTORI LATVUS®

Tohtori Latvus -sovelluksen avulla potilas ja lääkäri kohtaavat kiireettömästi, olennaisen äärellä.

MIKÄ LATVUS ON?

Tohtori Latvus on Hefaistos Oy:n kehittämä, internet-selaimessa toimiva vuorovaikutteinen sovellus. Se avustaa mielenterveyspotilaita hoitavaa ammattilaista oirekartoituksessa, havaintojen ja johtopäätösten kirjaamisessa sekä tekstin tuottamisessa.

Sovellus sisältää kaksi toisiinsa kytkeytyvää osiota, toisen potilaita ja toisen ammattilaisia varten. Molempien osioiden käyttäminen on maksutonta eikä vaadi rekisteröitymistä.

Potilaalle suunnattu osio on helppo ja nopea oirekysely, jonka avulla kartoitetaan tavallisimpia mielenterveysongelmia. Potilas täyttää kyselyn vastaanottoa edeltävästi silloin kun hänelle sopii. Näin vastaukset ovat ammattilaisen käytettävissä jo vastaanotolla. Potilas saa sovellukselta myös palautteen heti kyselyn täytettyään.

Ammattilaisen näkymässä tarkastellaan potilaan vastauksia sekä täydennetään niitä ammattilaisen havainnoilla ja johtopäätöksillä. Sovellus tuottaa reaaliajassa päivittyvää tekstiä potilaan vastausten ja ammattilaisen merkintöjen perusteella. Valmista tekstiä hyödynnetään esim. sairauskertomusta tai lausuntoa kirjoitettaessa.

KATSO ESITTELY

OIREKYSELY

Oirekysely on potilaalle helppo ja nopea

Potilaille suunnattu osio on kaikille avoin ja ilmainen oirekysely, joka sisältää 14 pääkohtaa. Jokainen pääkohta alkaa kartoittavalla kysymyksellä, jonka jälkeen esitetään tarkentavia kysymyksiä, jos kartoittavaan kysymykseen on vastattu myöntävästi. Kyselyyn vastaaminen on suunniteltu helpoksi. Aikaa siihen kuluu keskimäärin 10-15 min. Heti kyselyn lopuksi potilas saa vastauksistaan kirjallisen yhteenvedon.

  • + Kyselyn sisältö

    Kyselyn pääkohdat sisältävät tavallisimpia mielenterveyden häiriöitä sekä työuupumusta ja yleisimpien psykoaktiivisten (eli aivojen toimintaan vaikuttavien) aineiden käyttöä kartoittavat kysymykset. Kysely on laadittu yhdysvaltalaista DSM-V -tautiluokitusta mukaillen.

  • Heti vastaamisen jälkeen potilas saa sovelluksen tuottaman palautteen, joka perustuu ainoastaan hänen vastauksiinsa. Sovellus ei anna potilaalle diagnoosia tai neuvoja, mutta huolellisesti muotoillulla palautteella on aina jäsentävä ja terapeuttinen merkitys.

  • Kyselyn lopuksi potilas voi tallentaa vastauksensa. Tallennus on vapaaehtoinen, eikä mitään tunnistetietoja tallenneta. Mikäli potilas tallentaa vastauksensa, sovellus antaa hänelle henkilökohtaisen avainkoodin. Potilas voi antaa avainkoodinsa edelleen ammattilaiselle, joka pääsee sen avulla tarkastelemaan potilaan vastauksia.

  • Kyselyyn vastaaminen on täysin anonyymiä. Minkäänlaisia tunnistetietoja ei kysytä missään vaiheessa. Kysymykset on laadittu siten, että henkilön tunnistaminen yhdenkään vastauksen tai vastausten yhdistelmän perusteella ei ole mahdolllista. Kysely ei sisällä yhtään vapaan tekstin kenttää, joten tunnistetietoja ei voi syöttää järjestelmään edes vahingossa.

    Sovellus ei käytä evästeitä eikä talleta käyttäjästä myöskään teknisiä tietoja kuten IP-osoitetta, sijaintia tai tietoja käyttäjän internet-selaimesta.

 

AMMATTILAISEN OSIO

Latvus vapauttaa aikaa vuorovaikutukselle

Latvus-sovellus sisältää terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön tarkoitetun osion, joka auttaa havaintojen ja johtopäätösten kirjaamisessa sekä tekstin tuottamisessa. Lisäksi ammattilainen pääsee tarkastelemaan potilaansa tietokantaan tallettamia vastauksia sillä edellytyksellä, että potilas antaa hänelle avainkoodinsa.

  • + Potilaan vastaukset ovat helposti nähtävillä

    Potilaan vastaukset esitetään ammattilaisen näkymän vasemmassa reunassa helposti selattavana yhteenvetona. Vastauksista voidaan käydä keskustelua vastaanotolla. Ammattilainen voi tehdä vastauksiin myös muutoksia, jos potilas tarkentaa näkemyksiään keskustelun aikana.

  • Näkymän keskimmäinen osuus on ammattilaisen havaintoja ja johtopäätöksiä varten. Esimerkiksi havainnot potilaan tilasta merkitään tähän kohtaan, jolloin sovellus muotoilee tulosteensa Nykytila-kappaleen ammattilaisen merkintöjen mukaisesti.

    Ammattilaisen merkintöjä ei missään vaiheessa tallenneta tietokantaan, joten ne voivat sisältää myös arkaluontoisia tietoja. Ammattilaisen merkinnät ovat kertakäyttöisiä, ja niiden tarkoituksena on ainoastaan auttaa tekstin tuottamisessa yksittäisen käyttötapahtuman aikana.

  • Ammattilaisen näkymän oikeanpuoleinen ikkuna sisältää sovelluksen tulosteen. Teksti päivittyy reaaliajassa, eli kaikki uudet merkinnät ja aiempien merkintöjen muutokset vaikuttavat tulosteeseen välittömästi.

    Ammattilainen hyödyntää sovelluksen tuottamaa tekstiä "copy-pastettamalla" eli kopioimalla sen kokonaan tai osittain leikepöydälle ja liittämällä edelleen esimerkiksi potilaskertomukseen tai sähköiselle lausuntolomakkeelle. Tekstin muokkaaminen voidaan tehdä joko kohdejärjestelmässä tai välivaiheena tekstinkäsittelyohjelmassa. Ammattilainen on aina ja täysin vastuussa sovelluksella tuotetun tekstin käytöstä.

 

tavoitteet

Ajansäästö

Sovelluksen tärkein tavoite on työn tehostaminen. Esitietojen kartoittaminen ja kirjausten tekeminen vievät ammattilaiselta paljon aikaa. Usein kirjaaminen koetaan myös vaivalloisena ja turhauttavana.

Joissakin maissa on palkattu psykiatrian ammattilaisille sihteereitä, jotka tekevät kirjaukset heidän puolestaan. Näin ammattilaisten työpanos voidaan käyttää tehokkaammin potilaiden kanssa keskusteluun ja prosessien ohjaamiseen.

Vastaanotolla säästyy aikaa tärkeämpiin puheenaiheisiin, kun oirekartoitus on tehty valmiiksi ja ammattilainen saa nopeasti kokonaiskuvan potilaan oireista.

Avoimuus

Psykiatrinen diagnostiikka ja hoidon suunnittelu perustuvat paljolti potilaalta saataviin tietoihin. Ammattilainen haastattelee potilasta ja kokoaa yhteen olennaiset tiedot sekä arvioi niitä muihin esitietoihin ja vastaanotolla muodostuvaan vaikutelmaan nähden.

Sovelluksen tavoitteena on selkeyttää potilaalle sitä, mitkä tiedot ovat diagnostiikan ja hoidon suunnittelun kannalta tärkeitä. Siten potilaan on helpompi ymmärtää psykiatrisen diagnoosin perusteita ja jatkohoitosuosituksia.

Joustavuus

Oirekartoitus on suunniteltu mahdollisimman vaivattomaksi. Potilas voi täyttää kyselyn vastaanottoa edeltävästi missä ja milloin haluaa. Kysely toimii myös mobiililaitteissa.

Potilas voi harkita vastauksiaan kiireettömässä tunnelmassa. Näin saadaan luotettavampi arvio kuin haastattelemalla. Vastaanotolla on käytettävissä hyvin rajallinen aika, ja puhuttavaa on paljon.

Potilaan on myös helpompi vastata vaikeiksi kokemiinsa aiheisiin nettikyselyssä. Näin madalletaan puheeksi ottamisen kynnystä.

Tasa-arvoisuus

Sovelluksen tavoitteena on tuottaa tasalaatuisia ja keskenään vertailukelpoisia mielenterveysongelmien sanallisia kuvauksia.

Tämä on erityisen tärkeää, kun potilas hakee lääkärinlausuntoa edellyttäviä sosiaalietuuksia. Hakemuksen ratkaisu ei saisi riippua lausunnon laatineen lääkärin kirjallisista taidoista tai mahdollisuudesta käyttää kirjaamiseen runsaasti aikaa.

Sovellus auttaa myös siinä, että potilasta koskeva kirjaus on selkeä, kattava ja informatiivinen hänelle itselleen.

Tekijänoikeudet

Tohtori Latvus on rekisteröity tavaramerkki ja Hefaistos Oy:n omaisuutta. Sovelluksen tietosisältö ja kieliasu on Hefaistos Oy:n tuottamaa lukuun ottamatta vakioituja kyselylomakkeita. Hefaistos Oy pidättää kaikki oikeudet sisältöön. Mitään sisällön osia ei saa kopioida tai käyttää edelleen ilman Hefaistos Oy:n kirjallista lupaa.

Tohtori Latvus -sovelluksen kehitystä ovat tukeneet EU:n aluekehitysrahasto ja Suorsan Terveydenhoitosäätiö.